Törmään työssäni välillä oppilaan pettymykseen tekstejä palautettaessa. Vaikka on ahkerasti opetellut tekstilajin teoriaa, harjoitellut ja kirjoittanut tekstinsä huolellisesti, tulos ei ole tyydyttänyt. Monien onkin vaikea hyväksyä, että huipputeksti ei synny vain kirjoittamalla, vaan taitava kirjoittaja lukee paljon myös: lukeneisuuden taikasauvalla loihditaan tekstiin maaginen ”helähdys” eli omaleimaisen hieno sanojen ja lauseiden taidekudos.
Yllättävää on, että lukemisen tärkeyden hokemisesta huolimatta monet eivät tunnu ymmärtävän, miksi lukeminen on ykkösluokan menestystekijä kirjoitustaitojen kehityksessä. Niinpä valotan vähän lukemisen ja kirjoittamisen ikiaikaisen liiton saloja.
KIRJOITUSTAITO ELÄÄ SYMBIOOSISSA LUKUTAIDON KANSSA
Itseäni vaivaa koulupolun alussa se, että keskeisimpänä äidinkielessä pidetään lukutaitoa. Sen paljastaa jo kyseleminen: ”Joko olet oppinut lukemaan?” Sen sijaan kukaan ei tiedustele: ”Joko olet oppinut kirjoittamaan?” Kuitenkin molempia harjoitellaan yhtä aikaa.
Kirjoitustaito ja lukutaito ovat oikeastaan saman taidon – kielellisen ajattelun – kaksi puolta. Kruuna on lukutaito ja klaava kirjoitustaito. Kirjoitustaito osoittaa, miten osaa sanoittaa ajatuksiaan. Lukutaitoinen puolestaan osaa analysoida ja tulkita tekstejä.
Näen luku- ja kirjoitustaidon elävän symbioosissa keskenään. Molemmat hyötyvät toisistaan samoin kuin sieni ja puu, jotka vaihtavat sokeria ja vettä keskenään. Näin ollen lukeminen ruokkii kirjoitustaitoa ja kirjoittaminen lukutaitoa.
Tässä vaiheessa jotkut väittänevät vastaan, koska mieltävät lukutaidon johtotaidoksi tai taidot toisistaan irrallisemmiksi. Ovathan monet paljon lukevat ihmiset vain keskinkertaisia kirjoittajia tai eivät edes kirjoita. Samoin jotkut hyvin kirjoittavat eivät todistetusti juuri lue.
Ratkaisuksi tähän kiistaan esitän kolme asiaa. Ensinnäkin myös toisten ihmisten aktiivinen kuunteleminen on ”lukemista”, kielen kuuntelua. Toiseksi lukea voi kuin pankkiin säästäen eli kaikki aiemmin luettu on kasvattanut lukupääomapotin, jota voi myöhemmin hyödyntää. Kolmanneksi taitava kirjoittaja lukee kyllä, jos haluaa vielä parantaa tai laajentaa kirjoitustaitorepertuaariaan.
IHMINEN KIRJOITTAA SITÄ, MITÄ LUKEE?
Jos lukeminen ravitsee eli ylläpitää ja parantaa kirjoitustaitoa, onko ravintosisällöllä eli lukemisen laadulla väliä? Filosofi Feuerbachin mukaan ”ihminen on sitä, mitä hän syö”. Päteekö se myös teksteihin?
Aivan varmasti on eri juttu lukea vain lyhyitä, puhekielisiä some-tekstejä kuin pitkiä yleiskielisiä artikkeleita. Ensimmäisestä imee itseensä puhekielen lyhyitä nasevuuksia ja toisesta tietotekstin argumentaatiotekniikkaa ja rakennetta. Samoin taitava kirjoittaja lukee kaunokirjallisuutta usein siten, että kehittää omia vahvuuksiaan: juonivetoinen kirjoittaja ahmii koukuttavajuonisia tarinoita ja kuvauksien rakastaja nautiskelee viipyilevistä tunnelmateksteistä.
Liian usein lukusuosituksissa mennään kuitenkin metsään arvottamalla esimerkiksi kaunokirjallisuus ja erityisesti klassikot lyömättömäksi ykköseksi kirjoitustaidon kehittäjänä. Määrätään lukija kuin ankaralle terveysruokavaliolle, josta puuttuvat kaikki herkut ja omat valinnat.
Korkeakirjallisuuden, vaikeaselkoisten tai tylsien kirjojen avulla kirjoittamista ruokkiva lukuinto vain usein sammuu. Symbioosisuhteen vuoksi myös kirjoittelulle voi käydä samoin. Muottiin pakottaminen ei kasvata luovuutta, vaan turhautumista ja ärtymistä. Harvoin omaäänisyyskään ponnistaa tuosta maaperästä – enemmänkin kikkaileva, kriitikoita kosiskeleva, ontto kliinisyys.
Toisaalta toinen ääripää eli heikkolaatuiset tusinatekstit eivät ole sen parempi vaihtoehto, koska eivät anna mallia paremmasta ilmaisutavasta. Mikä neuvoksi? ”Sekasyönti” ja monipuolisuus. Kidekoulun blogisti tiivistää tämän hyvin sanomalla, että erilaisten kirjoittajien ja eri aikakausien tekstejä lukemalla oppii, miten monin tavoin voi kirjoittaa hyvin. Samalla saa tietoa, aiheita ja oivalluksia, joita pidän sytykkeinä ja polttoaineena kirjoittamiselle.
LUKEMINEN NÄKYY KIRJOITTAJAN SANASTOSTA JA LAUSERAKENTEISTA
Opettajan sydämessä läikähtää lämpimästi, kun saa käsiinsä uuden kirjoittajan tekstin, jossa lauseet soljuvat rytmikkäästi vaihdellen ja sanasto on vivahteikkaan elävää. Tuollaisen tekstin lukeminen on helppoa ja nautinnollista, koska kirjoittajan ajatukset näkyyvät selkeästi kuin tähdet kuutamoyönä. Poikkeuksetta paljastuu pian, että kyseinen taitava kirjoittaja lukee paljon tai on lukenut.
Vuoden 2016 tutkimus kertoo, että kirjojen ja ammattilaisten kirjoittamien tekstien säännöllinen lukeminen kasvattavat runsaan sanavaraston: jo 17-vuotiaalla lukeneella voi olla 70 000 sanaa hallussa, kun lukemattomalla määrä jää alle 15 000 sanaan. Väitän alarajan vielä tuosta pudonneen lukemisen vähentymisen vuoksi.
On itsestään selvää, että runsaammasta varastosta löytää tarvittavia sanoja - synonyymeja, joilla ilmaisua voi tarkentaa, sävyttää, omaperäistää. Tekstistä ei synny kliseisen latteaa, vaan tuoreen elävää, mikä tekee tekstin kiitettäväksi.
Paljon vaikeampaa on näyttää toteen lukemisen vaikutus lauserakenteisiin. Karkeasti sanottuna vähän lukeneilla myös lausevalikoima ja niiden yhdistelytaito ovat niukemmat, mutta hyvillä kirjoittajilla on käytössä monipuolisemmat keinot. Usein tekstin puhekielisyys turhine täytesanoineen ja pitkine virkkeineen kielivät juuri lukemisen puutteesta.
Lukiessa ikään kuin automaattisesti imee mallin, millä keinoin sanoja ja lauseita voi toisiinsa yhdistää. Sen sijaan huonomman kirjoittajan teksti toistaa samoja rakenteita ja on mekaanista. Lauserakenteita on myös vaikea opettaa, koska se vaatii syvällistä tekstin analysoivaa avaamista kirjoittajalle. Sanastoon sen sijaan saa helposti apua sanakirjoistakin ja erityisesti opiskelemalla kuvailevan tekstin tekemistä.
LUKUHARRASTUS NOPEUTTAA JA HELPOTTAA TEKSTIN TUOTTAMISPROSESSIA
Monia kirjoittamisen kanssa tuskailijoita innostaa lukemaan se, että ahkerat lukijat ovat usein keskimääräistä nopeampia tekstien tekijöitä ja heille se on helpompaa. Kukapa ei toivoisi työhönsä tai opiskeluunsa vaivattomuutta.
Lukemisen ja varsinkin kokonaisten pidempien tekstien lukeminen auttaa ensinnäkin hahmottamaan tekstiä kokonaisuutena. Tällöin kirjoittaja pystyy suunnittelemaan tekstinsä etukäteen, koska ymmärtää, millaisista osasista teksti rakentuu ja miten niitä voi liimaamaan yhteen. Hänellä on aivoissaan valmis tekstin rakennekaava, jonka hän muokkaa itselleen sopivaksi kuin vaatesuunnittelija.
Runsaasti lukeva oppii myös analysoimaan ja ymmärtämään paremmin lukemaansa. Samalla hänelle kehittyy oman tekstinsä tarkkailu- ja arviointikykyä. Hän ei juuri tarvitse mallia tai ohjaajaa, vaan oppii itse korjaamaan tekstinsä puutteita, koska kielitietoisuus on kehittynyt. Lukuharrastaja pystyy katsomaan siten omaa tekstiäänkin – ainakin tauon jälkeen – lukijan silmin.
Kirjoittamisessa käytetään myös paljon hyväksi jo kirjoitettua. Ajatellaanpa esimerkiksi lukion aineistopohjaisia esseitä, korkeakoulujen tieteellisiä esseitä. Kaikissa viitataan toisen kirjoittamaan tekstiin. Myös monissa ammateissa kirjoitetaan paljon tekstejä toisten tekstien tietojen pohjalta. Näin ollen tekstin tekeminen vaatii usein lukemista, ja lukemista harrastava selviää siitä nopeammin.
Toisaalta myös kaunokirjallisuuden puolella samoja aiheita ja tarinoita toistetaan yhä uudelleen eri versioina. Intertekstuaalisuus elää ja voi hyvin muun muassa markkinoinnissa. Esimerkiksi kirjallisuudesta tuttuja sanontoja, juonikaavoja ja hahmoja käytetään omassa tekstissä uudelleen muokaten.
MITÄ JA MITEN TAITAVA KIRJOITTAJA LUKEE?
Nykypäivänä on yleistynyt nopea, silmäilevä lukutapa. Tekstiin uppoutumisen sijaan sitä vain vilkaistaan ja poimitaan asiaa. Yhtenä syynä tähän syynä näen lyhyttä ilmaisua suosivat sosiaaliset mediat, joissa usein vain tokaistaan asiat.
Taitava kirjoittaja lukee sen sijaan keskittyneesti, ajatuksen kanssa. Jotta lukemisesta olisi hyötyä, lukutaito ei voi olla tasoltaan pintaprosessoivaa, vaan syvälukutaitoa, jossa lukijan aivot käynnistyvät.
Jos tähtää hyvään kirjoitustaitoon, lukee säännöllisesti. Hyvä kirjoittaja kuluttaa tekstejä tapalukijana, ollen jopa koukussa lukemiseen. Niinpä lukemisen määräkään ei ole niukka. Voi sanoa, että lukeminen on kuin kirjoitustyökoneen huoltoa, taidon ylläpitoa.
Monipuolisuus on myös valttia, jos haluaa kehittyä tekstien tekijänä. Silti kuitenkin on tärkeää itse poimia helmet. Lukeminen ei saa olla pakkopullaa, vaan vapaata valintaa – omien intressien ja tavoitteiden mukaista toimintaa. Silloin se kantaa tekstihedelmiä.
