LUKUTAITOA – LUKEMALLA VAI KUUNTELEMALLA?

Hiljattain hätkähdin digilehteä avatessani, kun eteeni avautui valintamahdollisuus: lukeako Hesari lukemalla vai kuuntelemalla? Jo ajatus printtimedian kuuntelemisesta tuntui absurdilta, koska lehti on tehty luettavaksi silmin: sitä silmäillään, ei ”korvailla”....

PERUSKOULULAISTEN LUKUTAITO ENNEN JA NYT

Mediassa kohistaan aina uusien tutkimustulosten myötä, miten peruskoulukoululaisten lukutaito on heikentynyt. Varsinkin haetaan syitä tapahtuneelle ja esitetään ratkaisuja. Yllättävän vähälle sen sijaan jää, mitä lukutaidon huonontuminen käytännössä tarkoittaa....

SUOMALAINEN PUHUMATTOMUUS TYÖPAIKOILLA

Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa. Puhumatta paras. Työ tekijäänsä kiittää. Suomalaiset sananlaskut paljastavat, että kulttuurissamme arvostetaan vaikenemista, villaisella painamista. Myös töissä Suomessa on perinteisesti uurastettu hiljaa asiakeskeisen johtajan...

TUNTEET TÖISSÄ

Eduskunnan valiokunnan työilmapiiri tulehtui uutisaiheeksi asti. Televisiossa puheenjohtaja totesi: ”Meillä ihmiset eivät riitele, vaan asiat.” Minua huvitti. Ajattelin, miten rahapula ja työsuma sättisivät toisiaan antaumuksella, mutta valiokuntalaiset muka tyynesti...

KUINKA VOI LISÄTÄ LUKEMISTA ARKEEN?

Tuon tuosta kuulee ihmisiltä, ettei heillä ole aikaa lukea. Tahtoa kyllä löytyisi, mutta ei vaan saa ryhdyttyä. Arki tuntuu imevän voimavarat. Niinpä moni ajautuu vain selailemaan multiviihdekeskus kännykkää, vaikka hyvin tietää syventyvän lukemisen tuomat monet edut,...

TAITAVA KIRJOITTAJA LUKEE PALJON

Törmään työssäni välillä oppilaan pettymykseen tekstejä palautettaessa. Vaikka on ahkerasti opetellut tekstilajin teoriaa, harjoitellut ja kirjoittanut tekstinsä huolellisesti, tulos ei ole tyydyttänyt. Monien onkin vaikea hyväksyä, että huipputeksti ei synny vain...

KIRJOITUSTAIDOT NYKYTYÖELÄMÄSSÄ

Työpaikkailmoituksissa silmiin pistää usein vaatimus hyvistä vuorovaikutustaidoista, mikä yleensä yhdistetään suulliseen ilmaisuun. Kuitenkin kirjoittamalla hoidetaan töissä yhä enemmän asioita: siis vuorovaikutetaan kirjaimilla. Näin ollen kirjoitustaidot...

KÄNNYKKÄ JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Kännykän ja internetin liittoutuman yhtenä huippujuttuna pidetään yhteydenpidon helppoutta. Sosiaalisille suhteille on luotu sutjakat some-kanavat, joiden avulla voi kommunikoida reaaliaikaisesti. Kännykät ja vuorovaikutus kuuluvat näin ollen nykyaikana saumattomasti...

PERUSKOULULAISTEN KIRJOITUSTAITO ENNEN JA NYT

Mediassa kohistaan aina tutkimusjulkaisujen jälkimainingeissa, että peruskoululaisten kirjoitustaito on heikentynyt. On toki hyvä hakea ongelmalle syitä, mutta harvemmin kerrotaan, mitä heikko taito käytännössä on. Niinpä valotan tekstissäni, miten kirjoittamisen...

MITEN VOI PARANTAA TEKSTIÄÄN?

Äidinkielenopettajilta usein kysytään, miten voi parantaa tekstiään. Paljon voi laatua kohentaa, jos vain viitsii hieman käyttää aikaa. Kiire ja heikko tekstin analysointitaito ovatkin isoimmat tekstin laatusyöpöt. Lisäksi omalle tekstilleen on aina osin sokea, joten...

KIRJOITTAAKO TEKÖÄLYLLÄ VAI IHAN ITSE?

Tekoäly on mullistanut kirjoittamisen. Pikavauhdilla saa jäsennellyn, sujuvan tietotekstin. Syrjäyttääkö tekoäly ihmisen kirjoittamisessa vai tarvitaanko ihmisaivoja? Kirjoittaako siis tekoälyllä vai ei?   TEKOÄLYLLÄ SÄÄSTÄÄ KIRJOITUSAIKAA, MUTTA MILLÄ HINNALLA...

NELJÄ MYYTTIÄ KIRJOITUSTAIDOISTA

1. KIRJOITUSTAITO ON LAHJAKKUUSLAJI Moni väittää, ettei voi oppia kirjoittamaan, koska ei ole kielellisesti lahjakas ja vielä lukihäiriökin vaivaa. Kuitenkin jo sanan taito pitäisi vihajata siihen, että geenien sijaan harjoittelu kehittää taitoa. Kukaan ei kuvittele...