Hiljattain hätkähdin digilehteä avatessani, kun eteeni avautui valintamahdollisuus: lukeako Hesari lukemalla vai kuuntelemalla? Jo ajatus printtimedian kuuntelemisesta tuntui absurdilta, koska lehti on tehty luettavaksi silmin: sitä silmäillään, ei ”korvailla”.
Muutamassa vuodessa myös äänikirjojen suosio on räjähtänyt käsiin. Jo vuonna 2022 äänikirjojen myynti pääsi liki tasoihin perinteisten kirjojen kanssa. Nyt kolmisen vuotta myöhemmin kuulokkeet voittavat paperin kevyesti – kiitos edullisten äänikirjapalvelujen ja tekoälyn.
Onko lukeminen näin ollen nykyään kuuntelemista ja videon katselemista? Miten teknologian mullistus vaikuttaa lukutaidon kehittymiseen ja erityisesti ymmärtävään lukutaitoon? Mikä on perinteisen lukemisen arvo ja paikka?
TEKNINEN LUKUTAITO OPITAAN LUKEMALLA
Olisi hassua ajatella, että lukutaidon voisi oppia toisten lukemista kuuntelemalla. Se täytyy ähertää ihan itse, merkki merkiltä käsittämättömän kirjainmassan salaisuudet selvittäen. Ei ole oikotietä lukuonneen, vaan toistoa toiston perään. Ihan kuin opettelisi kävelemään. Niin peruselämäntaidosta ja koulun kovasta ytimestä teknisen lukutaidon oppimisessa on kyse.
Opetushallituksen ohjesivuilla määritellään tekniseksi lukutaidoksi sujuva, tarkka, virheetön ja vaivaton lukeminen. Sitä tulisi ohjeen mukaan harjoituttaa monenlaisten, ITSE LUETTUJEN tekstien avulla 3.–6. luokilla paljon. Äänikirjan kuunteleminen voi toimia apuna heikon lukutaidon kehittymisessä vain silloin, jos sen lisäksi seurataan painettua tekstiä.
Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö Emmi Jäkkö sanoo, että lukutaitoa on pidettävä yllä tai se ruostuu. Jos ei aktiivisesti lue, lukeminen muuttuu vaikeammaksi – aikuisellakin. Jokainen ymmärtää, että vasta lukutaitoa hankkivan lapsen tulee harjoitella LUKEMALLA säännöllisesti ja paljon tai taito jää hataraksi kuin liikkumattoman lapsen motoriikka. Luku-uran alussa ei ole vaihtoehtoa: lukemalla vai kuuntelemalla.
LUKUSUJUVUUTTA KIRJAINVIRRASSA UIMISESTA
Haasteena alakoulun jälkipuoliskolla on, että oppilaat usein haluavat itse lukemisen sijaan mieluummin kuunnella kirjoja. Jopa oppikirjojen tekstejä ei tahdota lukea, jos saa valita, lukemalla vai kuuntelemalla. Onhan kuuntelu passiivisuuden vuoksi paljon helpompaa. Tätä edesauttavat varmasti moniin kotiin ostetut lukuaikapalvelut.
Tässä saattaa piillä sudenkuoppa, koska teknisen lukutaidon kehittyminen voi kuuntelumoodiin siirtymällä jäädä alakoulun alkupuolen tasolle. Lukutaito ei sujuvoidu, vaan jopa taantuu vaivalloisen hitaaksi. Lukukankeus puolestaan ruokkii lukuinhoa, mistä syntyy lukuvälttelyn kehä. Muutaman sanan lauseet vielä menevät, mutta pidemmät tekstipätkät takkuavat pidemmät tekstipätkät takkuavat pahasti.
Viimeistään yläkoulussa oppilas törmää tosiasiaan, että lukeminen kangertelee. Se näkyy usein LUKUaineiden numeroiden tippumisena. Pitäisi yhtäkkiä alkaa itse lukien selvittää asiaa, tehdä päätelmiä, perustella. Se tuntuu vaikealta oppilaasta, joka on tottunut pärjäämään kuunnellen.
Niinpä kielellisesti normaalin lapsen ja nuoren pitäisi mielestäni lukea nimenomaan printtitekstejä. Äänikirjavaihtoehdot vain isojen haasteiden kanssa painiskeleville. Se, ettei kiinnosta tai jaksa, ei saa olla tekosyy lukuaidan raosta pujahtamiseen. Vankka tekninen lukutaito on betonipohja elämälle. Roope Lipastin sanoin ilman lukutaitoa ei pärjää ainoassakaan työpaikassa ja marjametsään kartan kanssa eksyy.
LUETUN YMMÄRTÄMISESTÄ KUULLUN YMMÄRTÄMISEEN?
Vieraiden kielten kokeissa kouluaikaan tykkäsin, yllätys yllätys, luetun ymmärtämisen kokeista. Toki runsas lukeminen oli kehittänyt lukemisen strategioita ja oli muutenkin mieluisaa. Isompi syy oli kuitenkin se, että tekstin ääreen pystyi pysähtymään, palaamaan ja hahmottamaan kokonaisuuden paremmin. Oppi tutkimaan lauserakenteita, yksittäisiä sanoja, tekstin jäsentelyä. Sanalla sanoen kaikkea sitä, mitä tarvitsee, jotta pystyy itse kirjoittamaan tekstejä.
Pidän lukemista ja kuuntelemista eri taitoina. Kuuntelemalla ei opi kaikkea samaa, mitä oppii perinteisesti lukemalla ja päinvastoin. Vaikka laajennettaisiin tekstikäsitystä, ovat luettavaksi tai kuunneltavaksi tehdyt tekstit erilaisia lähtökohtaisesti. Lisäksi puhuminen ja kuunteleminen kulkevat paritaitoina eli tukevat toistensa oppimista, kuten myös lukeminen ja kirjoittaminen.
Positiivista kirjojen kuuntelussa silti on, että se kehittää sanavarastoa ja rauhoittaa. Tarinan isot suuntaviivat myös hahmottuvat hyvin. Kuuntelun perusteella piirtyy kuva miljööstä ja henkilöstä. Kuitenkin haasteena kuuntelussa ja katselussa nykyään on, että siihen ei keskitytä, vaan multitaskataan. Silloin kuunteluhyödyt menetetään.
Väitän, että kuuntelemalla ei pääse kielen nyanssien ymmärtämisessä samalle tasolle kuin lukiessa. Vaikka sanasto karttuu, lauserakenteita ja tekstin kokonaisrakennetta oppii paremmin ymmärtämään konkreettista tekstimassaa katsomalla. Päättelevä lukutaito vaatii pienen tekstikohdan uudelleen lukemista ja tekstin osasten, jopa yksittäisen sanan tai lauseen merkityksen miettimistä kohtaa ennen ja jälkeen olevaan tekstiin peilaten. Voiko sen tehdä lukemalla vai kuuntelemalla?
MONILUKUTAIDON KIVIJALKA ON PERUSLUKUTAITO
Voimassa olevan peruskoulun opetussuunnitelman myötä alettiin puhua monilukutaidosta. Sillä tarkoitetaan taitoa lukea monenlaisessa formaatissa olevaa tekstiä: mm. sanaa, kuvaa ja ääntä ja näiden yhdistelmiä. Lisäksi siinä korostetaan tiedon hankkimisen, käsittelyn, muokkaamisen, esittämisen, tuottamisen ja arvioinnin osaamista erilaisten välineiden avulla. Oikeastaan kaikki lukeminen ja kirjoittaminen istuu monilukutaidon sateenvarjokäsitteen alle.
Uudistus on tarpeellinen, koska maailma on muuttunut. Printeistä on siirrytty digiin ja ruudusta audioon ja videoon. Tietoa tulvii joka raosta ja kaikkea sitä tulisi osata käsitellä ja tajuta oikein. Nykyaikana luetun ymmärtämisen vitsauksena ovat mm. lajityyppien sekoittelut, toden ja valheen kääntelyt sekä samanmielisyyden algoritmikuplat.
Monilukutaidon korostamisessa on mielestäni kuitenkin menty osin hakoteille. Vanhanaikaisen peruslukutaidon eli printtitekstin sijaan kuvat, audiot ja videot tuntuvat syrjäyttävän normaalin perustekstin. Ikään kuin se olisi maailmasta katoamassa oleva relikti. En usko, että opiskelu- ja työelämän tiedonvälitys muuttuu pian hymiöiksi ja tiktokeiksi. On heitetty lapsi pesuveden mukana hylkäämällä peruslukutaito.
Visuaalisten ja auditiivisten tekstielementtien analysointi- ja tulkintataito on tärkeää. Sitä pitää myös harjaannuttaa. Kaikkea ei kuitenkaan pidä tehdä sillisalaattina eli liian nuorena tai yhtä aikaa opeteltava kaikkea mahdollista. Vain vankan peruslukutaidon päälle voi rakentaa muiden tekstiformaattien analysointi- ja tulkintataitoja, koska niitä mitataan kuitenkin puhutuilla ja kirjoitetuilla sanoilla.
LUETAANKO TULEVAISUUDESSA LUKEMALLA VAI KUUNTELEMALLA?
Arno Kotro Arno Kotro kirjoittaa Opettaja-lehden kolumnissa, kuinka digiloikan huumassa sysättiin opettajien digikritiikki syrjään. Ei uskottu, että oppiminen vaatisi kirjoja, opettajan opastusta, puurtamista. Hilpeyttävästä teknologiasta tuli opetuksen isäntä, mikä on ajanut hommat pieleen.
Lukemisen sijaan kouluissa alettiin tehdä ja painottaa monenlaista muuta. Oppilaat joutuivat itsekseen luovimaan tietovirroissa ilman suojaa. He saivat itse valita liikaa, joten usein omaksuivat helpoimman reitin, kuten kuuntelun tai videon.
Vaihteluna kuuntelut ja katselut ovat paikallaan, mutta jo luetun ymmärtämisen keskeisen kyvyn – keskittymiskyvyn – palauttaminen vaatii askelta taaksepäin perustekstien konkreettiselta paperilta lukemisen pariin. Samoin pahasti sakkaava kirjoitustaito ei myös kehity, ellei tekstejä enemmän lueta.