– Sähän oot ihan liekeissä. Mitä siellä koulussa oikein tapahtui?
– Käsittämätön ihme!
Aamulla
Tunnille tuleva oppilas kysyi , mitä tänään opittaisiin. Kaikki ottivat pyytämättä esille työvälineet, jotka olivat kaikilla mukana. Kännykät ilmestyivät parkkiin. Työrauha laskeutui kuin sumu syyskesäisen iltalammen ylle.
Tarkastettiin kotitehtävät, jotka oli kaikilla tehty. Selitin kielen rakenneasiaa esimerkkilausein doku-kameralla. Kyselin. Oppilaat vastailivat viitaten ja omaa vuoroaan odottaen. Vaikeutin tehtäviä. Kaikki olivat edelleen mukana. Tehtiin yhdessä tehtäviä. Kaikki kirjoittivat ja seurasivat opettajaa.
Siirryttiin itsenäiseen harjoitteluun. Parityöskentelyssä volyymit olivat hiljaiset, tehtävät etenivät vauhdilla. Kiersin neuvomassa haastavampia tehtäviä. Minua kuunneltiin. Tehtiin neuvoni mukaan. Moni myös jatkoi lisätehtäviin. Tunnin loppuun saakka työskenneltiin.
Päivemmällä
Ruokailun jälkeen kirjoitettiin esseetä. Kaikki tulivat ajoissa tunnille. Kotona ladatut koneet avautuivat moitteettomasti. Oppilaat laittoivat tekstin asettelut oma-aloitteisesti ohjeiden mukaan. Avoimista vihkoista löytyivät tekstien huolelliset suunnitelmat.
Autoin kirjoitusjumissa olevia ja minikappaleen kirjoittaneita apukysymyksillä laajentamaan tekstiään. Palautin sivupoluille eksyneen aiheeseen. Annoin vinkkejä otsikon hiontaan. Pohdin oppilaan kanssa sopivaa lopetustapaa. Opastin kaksoispisteen käyttöä. Ehdin myös neuvoa pilkkujen paikalleen laittoa sekä puuttua tekstissä vilisevään toistoon.
Kaikki tekivät työn loppuun asti. Pari oppilasta halusi vielä välitunnilla hioa esseen lopetusta omaleimaisemmaksi.
Iltapäivällä
Viimeisellä tunnilla valmistauduttiin kokeeseen kertausmonisteiden avulla. Kaikki työskentelivät ahkerasti. Tarkastuspisteillä oppilaat kävivät vuorotellen itse katsomassa oikeat vastaukset. Itse neuvoin koko tunnin ajan hankalissa kohdissa ja tarkistin oppilaiden avovastauksia soveltaviin tehtäviin.
Selitin. Kertasin muistisääntöjä ja vinkkien avulla sain oppilaita itse korjaamaan tekemänsä virheen. Tunnin lopulla suurin osa oli sitä mieltä, että koealueen asiat olisivat pääosin hyvin hallinnassa.
– Eikö oo huikeeta?
– Ei millään pahalla, mutta kuulostaa vähän lattean tavanomaiselta.
– Ei todellakaan: MÄ SAIN OPETTAA!
