Ongelmakeskeisyys kouluviestinnässä hämärtää koulutyön helmihetket, opettajan lempitunnit. Niiden adrenaliiniryöpyillä maisterit jaksavat tarpoa yli hetteiköiden. Ne synnyttävät todellisen työnimun.
Kun oppilaita koetellaan
Ehdoton ykköslemppari on koetunti. Silloin testataan opettajan sijaan oppilaan kanttia. Oppilas joutuu paineen alle, itse miettimään ja tekemään. Opettaja ei riennä apuun.
Opettaja-aktiivisuudesta siirrytään koetunnilla oppilasaktiivisuuteen, itseohjautuvuuteen. Opettaja katselee työnsä hedelmien tipahtelemista, kun keskittyneet oppilaat innosta punaposkisina muuttavat osaamisensa sanoiksi paperilla. Se herkistää savuttavimmankin kansankynttilän.
Seesteisen hiljainen koetunti ruokkii opettajan mielihyväkeskusta. Monalisa-hymyillen hän muistelee laittaneensa kokeeseen useita kysymyksiä halveksutusta kertausmonisteesta. Samoin massalintsaustunnin aiheesta hän tietää kehitelleensä haastavan soveltavan tehtävän.
Zen-hetki kulminoituu syvään tietoisuuteen opetustyön ylivertaisuudesta. Missä muussa ammatissa haaveillen istumisesta, mitääntekemättömyydestä maksetaan ruhtinaallisesti?
Kun oppilaita ei näy
Jos Vittu-Villeen, Kränä-Kaisaan ja Nega-Niiloon on samanaikaisesti iskenyt kulkutauti tai uuskouluhaluttomuus, opettaja on saanut 7 oikein lottoamatta. Rentous leviää opettajan kehoon ja energiatasot nousevat. Opettaja saa ainutlaatuisen mahdollisuuden opettaa yläkoulusodan siirtyessä hetkellisesti tulitaukovaiheeseen.
Tapahtuman, työharjoittelun tai muun onnellisen sattuman vuoksi kutistunut opetusryhmä läikäyttää lämpimästi lehtorin sisikuntaa. Tänään hän pystyisi käymään läpi haastavaa asiaa, ehtisi neuvoa kaikkia ja tarkistaa henkilökohtaisesti vastaukset. Hän voisi olla läsnä oppilaille, yksilöllisesti.
Opettajat hinkuvat lisää oppimisen tukea nimenomaan siksi, koska opettajan lempitunnit ovat sellaisia, joissa väki vähenee. Onneksi opetushallitus on puuttunut opettajien laiskuuteen, oppilaiden valikointiin ja rasismiin. Se kitkee ”poislähettämisen kulttuuria” oppimisen tuen uudistuksessa pitämällä kaikki oppilaat tiiviimmin luokassa.
Kun oppilaita huijataan
Useimmin toistuvat suosikkitunnit perustuvat opettajan teatterillisiin manipulaatiotaitoihin, joilla hän kiinnittää oppilaiden huomion opiskeltavaan asiaan. Opettaja erittää sanoillaan oppihaluferomonia, joka ajaa oppilaan töihin kuin mehiläisen kukkaan. Jopa paatunein EVVVK-oppilas ei aina voi sitä vastustaa.
Esimerkiksi matematiikanopettaja kehuu oppilaan älykkyyttä ja laittaa papukaijaleiman oikeiden vastausten viereen. Kylläpä laskut edistyvät. Uskonnonopettaja puolestaan voi vaivuttaa oppilaat nirvanaan psykedeelisellä musiikilla. Puhumattakaan historian opettajista, joiden tarinankerrontataidot saavat satutädit kalpenemaan – onhan todellisuus aina tarua ihmeellisempää.
Perustyökaluna opetushuijauksissa toimii kuitenkin lahjonta-kiristys-uhkaus -kasvatusperussetti. Työhalut kummasti lisääntyvät, kun rävähtää nelosvaroitus, vihjataan kotiin ilmoittamisesta tai kerrotaan jälki-istuntomahdollisuudesta. Kaikkein tehokkainta on kuitenkin lahjonta, sillä opettaja voi käyttää hulppeita palkintomahdollisuuksia: hyvä arvosana, positiivinen Wilma-merkki, hetkellinen kännykänkäyttölupa tai tunnilta aikaisemmin pääsy.
Mitä opettajan lempitunnit kertovat? Opettajat ovat kiistattomasti kiusaajia. Opettajiksi hakeutuvat sadistit, kierot luuserit, jotka voitaisiin korvata jo nyt alkeellisimmillakin tekoälyboteilla.