Onko kuri koulussa jäänne muinaisuudesta vai osa nykyisyyttä? Pidetäänkö kuria hyvällä vai pahalla? Miksi kuri herättää niin paljon tunteita puolesta ja vastaan?
Samaan aikaan sosioemotionaaliset haasteet kouluissa yleistyvät. Uusimman kouluterveyskyselyn mukaan yläkouluissa 1/3 tytöistä kokee kohtalaista tai voimakasta ahdistusta ja 1/3 kaikista oppilaista on kiusannut tai ollut kiusaamisen kohteena. Myös oppimistulokset laskevat. Voisiko yksi taustasyy olla murentunut kuri?
KURI-SANAN MERKITYS
Sana kuri kalskahtaa monien korvissa ikävälle, autoritääriselle pakottamiselle. Kuritettava ei iloitse. Kuritushuoneessa eli vankilassa vapaus riistetään. Kuri miellettään rankaisuksi. Kukaan ei halua olla kurituksen kohteena.
Kielitoimiston sanakirja selittää kurin tarkoittavan valvottua järjestystä, tottelevaisuutta, komennossa oloa. Eikö tämä ole normaalin ihmisyhteisön perusedellytys, jotta kaaos, anarkia ei valtaa alaa? Negatiivinen sävy näin ollen tulee siitä, että ei haluta toimia sääntöjen ja pomon ohjeiden mukaan. Sooloilu ja luistelu miellyttävät enemmän.
Kuri-sanan etymologia avaa mielestäni parhaiten kurin tärkeyttä. Nimittäin kuria eli kapeaa kujaa pitkin eläimet kulkivat karjasuojasta ulos turvallisesti itseään ja toisia vahingoittamatta. Turhaan ei vanha sananlasku sano kuritta kasvavan kuolevan kunniatta. Nuorten liikenteessä tämä toteutuu jopa konkreettisesti.
Kuri koulussa siis suojaa ja tukee kasvua ja oppimista. Ilman johdettua järjestystä vallitsisivat koulussa viidakon lait vahvimpia ja röyhkeimpiä suosien.
KURI LAISSA
Perusopetuslaki 35–36 § velvoittaa oppilaan käyttäytymään asiallisesti. Se kieltää kiusaamisen, syrjimisen ja terveyden tai turvallisuuden vaarantamisen. Siinä määrätään oppilas korvaamaan aiheuttamansa vahingot ja siivoamaan sotkemisensa. Toisin sanoen oppilaiden tulee noudattaa koulukuria. Oppilaalla on siis koulussa myös velvollisuuksia oikeuksien lisäksi.
Sama laki laittaa opettajat toimimaan kurinpitotehtävissä. Heillä on virkavelvollisuus valvoa järjestystä ja puuttua rikkomuksiin. Opettajille laissa annetaan pomon ja auktoriteetin asema, koska opettaja määrää seuraamuksia kurittomuudesta. Hämmästyttävän usein opettajan johtoasema unohdetaan, koska opetustyötä ei mielletä johtamistyöksi.
Lain mukaan oppituntien häirinnästä, epäkunnioittavasta käyttäytymisestä, vilpillisyydestä ja muusta järjestyksen rikkomisesta ensisijaisesti seuraa kasvatuskeskustelu. Lähtökohta kurinpidossa on siis ymmärtävä, ohjaava, uuden mahdollisuuden antava.
Ellei sana tehoa, oppilas joutuu istumaan jälki-istunnossa hiljaa tai tehtäviä tehden enintään 2 tuntia koulun jälkeen. Häiritsevä oppilas voidaan myös poistaa oppitunnilta tai evätä opetus loppupäiväksi. Kurittomuudesta seuraa siten rangaistuksia, jotka myös suojaavat toisten työrauhaa ja turvallisuutta.
Näiden lisäksi oppilas voi saada kirjallisen varoituksen sääntörikkeistä tai maksimissaan 3 kuukauden erottamisen koulusta.
Lakipykälissä kuri koulussa on selvästi määritelty: huono käytös on nimetty ja siihen selkeät seuraukset. Harmillista vain on, että yhä harvemmin laki toteutuu kouluissa. Muutaman öykkärin vuoksi tavallisten oppilaiden kouluelämä on liian usein kurjaa.
KURI – KEPILLÄ VAI PORKKANALLA?
Nykykasvatus ja koululaki eivät ihan kulje käsi kädessä. Laki määrää enempi keppiä, mutta monet kasvattajat vannovat porkkanan nimeen. Ikäviä seurauksia väärin toimimisesta ei siis saisi tulla. Jopa sanaa ei pitäisi kasvattajan välttää. Sen sijaan tulisi keskittyä vain hyvästä palkitsemiseen.
Hyvän huomaaminen vahvistamalla on varmasti peruslähtökohta – varsinkin kotona ja alakoulun alkupuolella. Paljon puhutaan, että rangaistus ei tehoa, vaan kannustus. Ymmärtäminen ja hyvää kohti ohjaaminen ovat sitä tärkeämpiä, mitä pienemmästä oppilaasta on kyse.
Kolikon toinen puoli on elämän vastuiden ja velvollisuuksien oppiminen. Vapauksia kasvavalle tulisi antaa sitten, kun ikään suhteutetut velvollisuudet hoituvat. Näin kasvaa syiden ja seurauksien ymmärtämiseen, pitkäjänteisyyteen, toisten huomioimiseen. Se ei onnistu, ellei negatiiviseen toimintaan puututa seurauksin.
Nurmon koulu on hyvä esimerkki, kuinka kouluun palasi rauha ja asiallinen käytös seuraamuksia määräämällä: keskeinen keino oli jälki-istunnot. Aiemmin koulussa vallitsi täysi sirkus, jonka aisoihin laittamiseen tarvittiin vartijoita – kameroiden ja lukittujen vessojen lisäksi. Idea on sama kuin viljelyssä rikkaruohojen poisto.
Joskus tuntuu, että puurot ja vellit menevät kasvatuksessa sekaisin. Esimerkiksi nähdään positiivinen kannustus ja rikkomusten seuraukset toistensa vihollisina. Toiset huutavat lisäkuria, toiset ajavat kuria alas. Samoin unohdetaan, että ryhmässä oikeudenmukaisuus ei toteudu, elleivät samat säännöt koske kaikkia. Omaehtoinen toiminta tuhoaa ryhmän – työelämässäkin.
Pitkän opetusurani perusteella voin sanoa, että pelkällä porkkanalla kasvatetut lapset ovat olleet mahdottomimpia tapauksia ja valitettavan usein päätyneet elämässään jo nuorena ei-toivotuille harhapoluille. Heille ei ollut kotona asetettu rajoja ja seurauksia niiden rikkomisesta. Jos porkkana on rakkaus, niin keppi on rajat tasapainoisessa kasvatuksessa. Molemmat tarvitaan.
KURIN ESTEET
Keskeinen syy koulukurittomuudelle on opettajan auktoriteetin kieltäminen. Kotona opetetaan, ettei opettajaa tarvitse totella. Sen sijaan ristiriitatilanteissa tikun nokkaan laitetaan opettaja, joka kodin mielestä toimii väärin. Uskotaan 100 %:sti oppilaan sanaa ja aletaan vääntää opettajan toimintatavoista ja säännöistä. Jos kemiat ei toimi, ei tarvitse totella.
Tähän läheisesti liittyy diagnoosien taakse meneminen. Esimerkiksi ADHD-oppilaalta ei saisi vaatia hiljaa olemista, asiallista käytöstä tai sääntöjen mukaan toimimista. Sen sijaan kodit peräänkuuluttavat tukitoimin koulupolun silottelemista. ADHD-diagnoosin piikkiin laitetaan myös tunnesäätelyn vaikeus, joka ei ole adhd-kriteeri; tai uhmakkuus, joka on erillinen psykiatrinen käytöshäiriö. Oppilaan kasvua ei näin ollen päästä tukemaan, koska juurisyihin ei voi puuttua.
YLEN haastattelemat 300 opettajaa nimeävätkin koulukurittomuuden merkittävimmiksi syiksi kotien heikon opettajien arvostamisen ja neurologisten ja mielenterveydellisten haasteiden lisääntymisen.
Samassa artikkelissa OAJin koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen sanoo, ettei oppimisen tuki ole kymmeneen vuoteen toiminut mm. riittämättömien pienluokkien, erityisopettajien määrän vuoksi. Jopa sairaalakuntoisia oppilaita on normaaliryhmissä. Niin paljon on huonosti voivia oppilaita.
Niinpä opettajia koulutetaan lisääntyneen aggressiivisuuden vuoksi jopa voimankäyttötaidoissa. Kouluttaja-opettaja Janne Ahonen näkee häiriökäyttäytymisen takana mielen sairaudet, kotien ongelmat ja inkluusion. Pienryhmistä on tullut kirosanoja, vaikka monen oppilaan lausunnoissa ja käytännössäkin keskeinen tukimuoto olisi rauhaisampi pikkuporukka ison lauman sijaan.
Kaiken keskellä opettajat uupuvat. Ei jakseta puuttua tilanteisiin, koska kiellot ja nuhtelut aiheuttavat sotatilan, hurjan konfliktin. Oppilaat ovat myös hyvin tietoisia oikeuksistaan: kurinpitoa pääosin hoidetaan pääasiassa kasvatuskeskusteluin eikä jälki-istuntoon menemisestä tule juuri seurauksia OAJ:n Lahtisen mukaan. Lisäksi järeämpiä kirjallisia varoituksia ja erottamisia ei pahemmin käytetä ja ne ovat todella työllistäviä keinoja.
Käytännössä Suomen koulut on tehty hampaattomiksi, elleivät kodit ole koulun kanssa samalla linjalla ja tee yhteistyötä koulun kanssa.
KURIN MAHDOLLISUUDET
Kuri on oppimisen ensiedellytys. On pystyttävä toimimaan ohjauksen mukaan ja annettava toisillekin mahdollisuus toimia. Vain silloin ryhmässä on turvallista, mahdollisuus opettaa ja työskennellä pitkäjänteisesti.
Tämä edellyttää kurinpalautusta. Se ei tarkoita autoritääristä pomottelua, vaan lasten kasvattamista kotona kunnioittamaan toisia ihmisiä ja toimimaan sekä kotona ja koulussa aikuisten ohjauksen mukaan. Opettajille tulee palauttaa auktoriteetti toimia ryhmän vetäjänä ja sanktioiden määrääjänä.
Hyvä alku on jo koulujen lakisääteinen kännykkäkuri, jossa viihteen käytölle määrätään rajoja. Jos kaikki on vain hauskaa ja nopeatempoista välähtelyä, ei pysty sietämään tylsää ponnistelua oppimisen eteen.
Opetusministerimme Adlercreutz näkeekin pitkäjänteisyyden säännöllisen harjoituttamisen avaimena parempiin oppimistuloksiin. Kuri koulussa on kurinalaiseen työskentelyyn opettamista. Joutuu sietämään pettymyksiä, virheitä, epämiellyttäviä asioita. Hassua on, että tämä ymmärretään urheilussa, mutta ei koulun tietotaitojen oppimisessa.
Monet rajattomat lapset ja nuoret kävelevät aikuisten yli ja kuvittelevat, ettei heille voida mitään. Kyllä voidaan, jos yhteiskuntassa yhteistuumin aletaan vaatia ja rajata lasten tekemisiä ja käyttäytymistä. Koulu ei voi olla ainoa paikka, jossa määrätään ja sanktioidaan.
Esimerkiksi THL:n laatimat kansalliset suositukset digilaitteiden käytölle antavat hyvän pohjan terveelle kasvamiselle ja oppimiselle. Tämän hienon kehityskulun airueena Suomessa on toiminut esimerkillisesti Digirauha ry, joka tarjoaa tietoa ja tukea erityisesti huoltajille.
Kuriasioissa pätee sananlasku: ”Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia”. Väitän, että yksinkertainen ja vanhanaikaisen trenditön kuri ratkaisi monet nykykoulun ongelmat.