Vuosikymmenet kirjoittamista opettaneena väitän, että kirjoitustaidon arvo laskee vuosi vuodelta. Miksi nykyään yhä harvemmin nähdään tarpeellisena harjoitella ja tehdä kunnon tekstejä? Mitä ajatusrakennelmia piiloutuu taitavan tekstin tuottamisen ylenkatsomiseen? Miten tähän on tultu?
SISÄLTÖ ON MUOTOA TÄRKEÄMPI
Olen kiinnittänyt huomiota, että monien oppilaiden mielestä nykyään asian lyhyt, yhdellä lauseella tokaisu riittää. Jopa täydellä lauseella vastaaminen tehtäviin tuntuu ylivoimaiselta monille; saati asian kuvailu tai perustelu lisälauseilla.
Kuuroille korville menee opettajan viesti, että tulisi kirjoittaa selkeästi ja kuvailevasti, jotta lukija ymmärtäisi. Vastaukseksi saa lukijan haukkumista tyhmäksi. Vaikuttaa siltä, että asiaviestintää tehdään tuttujen kesken. Olisiko syynä osin some, joka vahvistaa samanmielisten kuplayhteisöjä? Jää oppimatta, miten asia muotoillaan, tarjoillaan, selitetään vieraalle.
Lisääntynyt on myös ”piilopuhekielellä” kirjoittaminen. Teksti on raskaan laahaavaa jumbovirkkeistä löysää jutustelua, jota täytesanat ja toisto koristavat. Sanoja on kourallinen, mutta asiaa teelusikallinen.
Kirjoitetun kielen rakenteet ontuvat, koska luetaan yleiskieltä niukasti. Puuttuu malli kirjoitettuun tekstiin. Ei tajuta, että tekstipläjäys on lukijalle yhtä karmeaa kuin puhe-esitys paperista luettuna tekstinä. Kirjoitustaidon arvo laskee, koska teksti nähdään vain puheen naputteluna sanoiksi.
Osasyyllisenä tilanteeseen näen opetustehtävät, joissa vähenevässä määrin harjoitellaan lauseella vastaamista. Riittää, että täydentelee lauseita tai vastailee yksittäisillä sanoilla. Myös kokeissa luotetaan siihen, että opettaja tulkitsee sekavan vastauksen oppilaan eduksi.
Tekstitaju on näin ollen valahtunut sille tasolle, ettei ymmärretä tekstin sisällön ja muodon kulkevan yhdessä. Sama asiaa ilmaistaan eri tavalla, kun yleisö ja tarkoitus muuttuvat. Ei ole se ja sama, miten viestinsä paperille rustaa.
Jopa johtajuus- ja vuorovaikutuskoulutus korostavat sanomisen muokkaustaitoja erityisesti luottamuksen rakentamisessa. Esimerkiksi VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula toteaa Johtajuusfoorumissa, että asian ilmaisutavalla on johtajan viestinnässä yhtä paljon merkitystä kuin itse asialla.
LYHYITÄ TEKSTEJÄ ON HELPPO TEHDÄ
Käsittämättömän vankkana elää myytti, jonka mukaan nykymaailman pikatekstejä suoltaa jokainen harjoittelematta. Ajatellaan, että vähän sanoja vaatii vain vähän vaivaa. Unohtuu, että pikkutekstissä jokainen sana on painava. Tarvitaan harkintaa sanojen ja lauserakenteiden hienosyisten merkitysvivahteiden ymmärtämisen lisäksi.
Vuosia ennen tekoälyä eräs iso koulumaailman pomo totesi, ettei kirjoittamiseen peruskoulussa tarvitse satsata, koska lyhyet tekstit riittävät nykyään. Arvatenkin olin puulla päähän lyöty. Onhan kaikille opettajille selvää, että oleellisen asian kiteytys, tiivistys, on haastavimpia taitoja kirjoittamisessa – eivätkä pidemmät tekstit ole edes somesta kadonneet.
Minitekstit vaativat todella paljon, jotta ne ymmärretään kirjoittajan tarkoittamalla tavalla. Niissä kuvailu on niukkaa ja esimerkit puuttuvat. Perustelut jäävät luurankomaisiksi. Sanomista on vaikea loiventaa lisäsanoilla tai -lauseilla. Niinpä usein lyhyistä teksteistä tulee tahattoman tylyä asiatykitystä.
Lyhyen tekstin haasteet näkyvät erityisesti referointitaidossa. Oleellisen tiivistäminen luontevan sujuvasti tyssää jo siihen, ettei osata sanoa omin sanoin toisen asiaa. Myös merkityksen samana pitäminen on vaikeaa. Isoin puute hyvilläkin kirjoittajilla on tekstin sidoksisuus. Kun linkkisanat lauseiden väliltä jäävät pois, teksti muuttuu raskaslukuiseksi luetteloksi.
KUVAT JA VIDEOT KORVAAVAT TEKSTIN
Älypuhelinten ja somen liiton myötä viestintä on audiovisualisoitunut voimakkaasti. On hymiöiden salattu merkkikieli, jatkuvat selfiet ja lyhytvideovirta. Printatut kirjaimet hukkuvat kuvallisen ilmaisun tulvaan. Uutismedialiiton tutkimuksen mukaan Tik Tok on noussut 13–18-vuotiaiden suosituimmaksi uutiskanavaksi, iltapäivälehtien jäädessä kakkoseki.
Olemme näin ollen siirtyneet ”posttekstuaaliseen” aikaan, jossa yksi kuva kertoo enemmän kuin 10000 sanaa. Jos tietoa voi saada viihdyttävässä, helpossa videomuodossa, miksi vaivautua lukemaan. Ja ellei lue, muuttuu omien tekstien tekeminen vieläkin vaivalloisemmaksi. Kulkevathan luku- ja kirjoitustaito käsi kädessä.
Voisiko tekstien sorvaamisen sijaan alkaa viestiä videoilla ja kuvilla? Työpaikkoja haetaan videoilla. Ohjeita asiaan kuin asiaan saa videomuodossa. Koska videoita katsotaan niin paljon, syntyykö ”videolukemisen” myötä myös ”videokirjoitustaitoa”. Miksi ei alettaisi teetättää videoita kirjoituksen sijaan?
Ensimmäinen ongelma on se, että harva itse tuottaa videoita, sillä suurin osa on passiivisia videoiden kuluttajia. Oppilaat myös hämmästyvät kerta toisensa jälkeen, miten paljon suunnittelua ja aikaa vaatii napakan tietovideon tekeminen. Se ei synny kamera päälle laittamalla. Puhumattakaan pohdintojen videomuotoon saattamisen haasteista.
Mitä abstraktimpaan ja laajempaan asiakokonaisuuteen mennään, sitä haastavampaa se on pukea kuvaksi tai videoksi. Yhteiskunnassa arkiasioiden hoitaminen ja työelämä vaativat kirjoitustaitoja jopa vielä enemmän kuin ennen. Tiskillä tai puhelimessa asioinnin sijaan näpytellään netissä viestejä tuntemattomille ihmisille. Hämmästelen, että tästäkin huolimatta kirjoitustaidon arvo laskee.
KIRJOITTAMISTYÖN VOI ULKOISTAA
Tekoälyn myötä moni kuvittelee, että vain tyhmä tuhraa aikaansa tekstien tekoon. Erityisesti tämä näkyy koulumaailmassa. Tekoäly mielletään tekniseksi apuvälineeksi kuten laskin. Ei välttämättä edes oivalleta, että kyseessä on vilppi. Pääasia on, että tehtävä on tehty.
Tekoälyllä ratsastavat eivät tajua, että kirjoittamaan ei opi, ellei itse tee tekstiään. Ihan samoin kuin pallon potkimista ei opi, ellei ihan itse pallon kanssa treenaa. Peruskoulusta yliopistotasolle ollaan kirjoittamisen opiskelijoita, vaikka jo alakoululaiset osaavat teetättää tekoälyllä juttujaan. Varsinkin jää oppimatta lauseiden ja tekstikokonaisuuksien hahmottaminen.
Maria Lassila-Merisalo kertoo journalismin opiskelijoiden kirjoitustaitojen heikentyneen roimasti. Hänen mukaansa nimenomaan tekstuaalinen ajattelu ontuu. Ei siis osata rakentaa sujuvaa, loogista tekstiä. Tuntuu uskomattomalta, että jopa kirjoittamisen ammattilaisiksi tähtäävien tilanne on tällainen.
En voi olla ajattelematta, että myös tulevaisuuden toimittajien kirjoitustaitoja himmentävät pikavideot ja tekoälyn käyttö. Ne tunnetusti syövät aikaa tekstien lukemiselta, joka on pohja kirjoitustaidolle. Sen lisäksi keskittymisen ja pitkäjänteisyyden taidot jäävät kehittymättä, vaikka kirjoitustyössä ne ovat korvaamattomat kivijalat.
Karmeinta tekoälyn käytössä kuitenkin on se, että lapsi heitetään pesuveden mukana: nimittäin kirjoitustyön ulkoistamisen ohessa myös ajattelu ulkoistetaan. Opiskelijoilla teetetään kirjoitustehtäviä Frank Martelan mukaan pääasiassa siksi, että sillä tavoin oppii ajattelemaan. Plagioimalla ja toistamalla niin ei tapahdu.
Martelan mukaan luku- ja kirjoitustaito on nostanut vuosisatoja ihmisten ajattelutaitoja korkeammalle, mutta nyt se tekoälyn ja lyhytvideoiden myötä johtaa demokratiaa uhkaavaan tyhmistymiseen. Samaan aikaan kirjoitustaidon arvo laskee edelleen.
Miten pitkälle pitää mennä, että tulee korjausliike? Vai jakautuuko kansakunta viisaisiin luku- ja kirjoitustaitoisiin ja tyhmiin bottien ja algoritmien talutusnuoralaisiin?