Lakiuudistusten, kasvatustieteen trendien ja erityisopettajien risteytyksessä ovat syntyneet erityisopetuksen uudet vaatteet. Oppimisen ja koulunkäynnin haasteisiin on kehitetty ratkaisuksi inklusiivinen erityisopetus, jossa jokaisella on oikeus päästä tavalliseen koululuokkaan oppimaan.
Kuinka kaikkien yhteisopiskelu on sujunut? Kenttäkuulumisten perusteella oppilaiden tuki ontuu. Jopa niin pahasti, että Helsingin opetuksen ja koulutuksen apulaispormestari Razmyar puhui inkluusiosta vaiettuna ”elefantti olohuoneessa”- ongelmana.
Niinpä aloin perata ongelman juuria. Miten on ajauduttu tilanteeseen, jossa reseptilääke ei toimi? Mikä mättää yläkoulun erityisopetuksessa? Kuinka haasteita voisi ratkoa?
ERITYISOPETUS ENNEN YLÄKOULUISSA
Aiemmin yläkouluissa erityisopettajan omaan luokkatilaan saapuivat oppimishaasteiset oppilaat. Erityisopettajalla saattoi olla liki 10 oppilasta eri luokilta. Erityisopetuksessa he tekivät rauhallisempaan tahtiin helpompia tehtäviä.
Erityisopettaja valmisteli oppitunnin, opetti asiat oppilaiden haasteet huomioiden. Hän vastasi esimerkiksi yhden jakson ajan ryhmästään, arviointia lukuun ottamatta. Toki aineenopettaja oli suunnitellut jakson asiat ja tarvittaessa tuki erityisopettajan työtä materiaaleilla ja neuvoilla.
Erityisopettajalla oli lukujärjestyksen mukaiset pidettävät oppitunnit, kuten muillakin opettajilla. Jos erityisopettaja oli poissa, hänellä oli sijainen. Tuki keskitettiin heikoimmille oppilaille, joten he saivat kouluhommat yleensä tehtyä.
Samalla aineenopettaja saattoi opettaa tehokkaammin, nopeammin ja vaikeampia asioita. Myös oppilaat saivat monesti kaipaamansa tauon haasteellisten oppilaiden melskauksesta tai ylipäänsä aineenopettajan aikaa neuvoa. Tilanne oli monipuolisesti win – win.
ERITYISOPETTAJAN TOIMENKUVA YLÄKOULUISSA
Vuoden 2014 opetussuunnitelmauudistuksen tienoilla erityisopettajan toimenkuva alkoi muuttua vaivihkaa. Esille pullahti inkluusio. Koulutuksesta tupsahteli uudella lailla ajattelevia ja toimivia erityisopettajia. Erityisopetuksen uudet vaatteet olivat vähemmän opettajan asua muistuttavia.
Kuitenkin erityisopettajat edelleen työskentelevät ns. opetusvelvollisuustyöajassa eli heidän tulisi opettaa 24 tuntia viikossa. Kaikkien opettajien työhön kuuluu oppituntien lisäksi opetuksen valmistelu- ja jälkityöt sekä peruskoulussa 3 viikkotuntia yhteissuunnittelua.
Mitä erityisopettajan tehtäviin kuuluu opetuksen lisäksi? Duunitorin ammattiesittelyssä luetellaan opetuksen suunnittelu ja arviointi, seulonnat, pedagogiset asiakirjat ja muut kirjaamiset ja yhteistyöpalaverit. Lisäksi erityisopettaja räätälöi opetuksen oppijalle luovasti, on taitava vuorovaikutuksessa ja ryhmän hallinnassa.
Toimenkuva tuntuu selkeältä: opetuksen lisäksi on monenlaista yhteistyötä ja kirjaamista – kuten aineenopettajillakin. Esimerkiksi Ähtäri myötäilee Duunitorin esittelyä jakamalla erityisopettajan työn opetukseen, arviointi-, kartoitus- ja suunnittelutyöhön sekä konsultoivaan yhteistyöhön oppilashuollon kera.
Haasteena kuitenkin on, että suuri osa kunnista ei ole määritellyt erityisopettajan toimenkuvaa, joten liki 60 %: a erityisopettajista on epätietoinen, mitä tehtäviin kuuluu ja millä ajalla tehtävät tulisi tehdä. Jopa Erityiskasvattajien liitto on vuonna 2025 peräänkuuluttanut erityisopettajille valtakunnallisia tehtäväkuvauksia.
Tehtäväkuvan epäselvyyden vuoksi osa erityisopettajista nääntyy tekemisen alle, mutta osa ottaa opetuksen ulkopuolisiin hommiin aikaa tunneilta. Toisissa yläkouluissa erityisopettajat suunnittelevat opetusta ja ottavat kopin oppilasryhmän luotsaamisesta. Toisissa he toimivat koulunkäynninohjaajan tavoin ”apuopettajana” ja kaikki kirjaamiset jäävät aineenopettajille.
Käytännössä monet erityisopettajat palaveeraavat, kirjaavat ja tekevät selvityksiä paljon lukujärjestykseen merkityillä oppitunneilla. Niinpä tukea tarvitsevat oppilaat jäävät ilman apua. Erityisopetusresurssista huomattava osa valuu hiekkaan, jos työn painopiste siirtyy opetuksesta muuhun.
ERITYISOPETUS JA TUEN UUDISTUS YLÄKOULUISSA
Juuri sisäänajossa oleva tuen uudistus hämmentää erityisopettajan toimenkuvaa entisestään. Ryhmäkohtainen oppimisen tuki, jota tuki pääasiassa nykyään on, kuuluu nyt kaikille oppilaille.
Tämä on erikoista, sillä aiemminkin iso osa tukea tarvitsevista oppilaista yläkouluissa jäi oman onnensa nojaan. Yläkouluissa erityisopettajaresurssia on 3–5 tuntia/vko/luokka. Niukkuutta suhteellistaa se, että haastavimpia oppiaineita eli kieliä ja matematiikkaa on 10–12 viikkotuntia vuosittain yläkouluissa.
Tuen uudistuksen taustalla on inkluusion filosofia, jonka airueiksi erityisopettajat on Suomeen asetettu, sillä inkluusiota opetetaan heille peruskoulutuksessa. Erityiskasvatuksen liitto pitää erityisopettajien tehtävänä inklusiivisen toimintakulttuurin rakentamisen kouluihin; oppimisen ja osallisuuden esteiden poistamisen.
Erityiskasvatuksen liitto näkee, ryhmäkohtainen tuki toimii pitkälti siten, että opettajat eriyttävät opetustaan tai yhteisopetetaan. Käytännössä tämä teetättää aineenopettajalla valtavasti lisätyötä ja häneltä edellytetään simultaanisti erityisopettajuutta, koska kaikkien tarpeet tulisi huomioida opetuksessa ja tehtävissä.
Aineenopettajakollegan kanssa yhdessä opettaminen ei yläkouluun istu, koska kaikille ei riitä kollegoita, tiloja ja lukujärjestykset eivät siihen taivu. Tuen uudistus vaikuttaa alakoulun luokanopettajajärjestelmään luodulta.
Koska useimmiten aineenopettaja painii ryhmänsä kanssa yksin, eriyttäminen on haastavassa ja heterogeenisessa ryhmässä vaikeaa. Opettaja voi opettaa vain yhtä asiaa samanaikaisesti eikä eriyttäminen ole vain eri tehtävän jakamista. Moni heikko oppilas tarvitsisi perustehtäväänkin opettajan viereensä. Heikot oppilaat jäävät joko paitsioon tai tavalliset oppilaat ilman opettajan apua.
Erityisopetuksen uudet vaatteet roikkuvat lakipykälässä, jonka mukaan erityisopettaja antaa ryhmäkohtaista tukea muun opetuksen yhteydessä. Tämä on tuen uudistuksen kulminaatiopiste, sillä lakia saatetaan tulkita siten, että erityisopettaja voi työskennellä vain samojen seinien sisäpuolella aineenopettajan kanssa.
Suomen erityiskasvatuksen liitto näki tukiuudistuksen valmistelussa tämän vaaran. Kuitenkin joustava ryhmittely laissa pitää sisällään monenlaiset tavat ryhmitellä oppilaita ja toimia eri tiloissa. Ainoa vaatimus on, että opetuksesta alle 50 %:a on erityisopettajan antamaa ja ryhmät eivät ole kiinteitä.
ERITYISOPETTAJAN KOMPETENSSI YLÄKOULUSSA
Monesti yhteisopettajuus tai erityisopettajan työskentely aineenopettajan kanssa samassa tilassa yhden ison ryhmän kanssa on toimiva juttu. Sen edellytyksenä on kuitenkin toisen opettajan riittävä aineenhallinta, työn yhdessä suunnittelu ja työtaakan ja vastuun jakaminen.
Kaikki kunnia pedagogisille taidoille, mutta niillä eivät sisällön salat aukene. Tarvitaan osaamista oppiaineesta ja sen didaktiikasta, kuinka sitä opetetaan. Iso haaste yläkouluissa on, että erityisopettajien osaaminen ei aina riitä vaikkapa matematiikan tai äidinkielen oppisisältöjen opettamiseen.
Asia selittyy sillä, että erityisopettajan koulutukseen ei kuulu oppiainesisältöjä lainkaan. Silti koulutus antaa pätevyyden toimia erityisopettajana varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Tämä ihmetyttää, sillä jo yläkoulussa asiasisällöt tukea vaativissa aineissa ovat vaikeita.
Hämmentää, että lakiuudistuksen myötä erityisopettaja on kelpoinen opettamaan yläkouluissa aineenopettajan ohella oppitunnilla siten, että ottaa erilliseen tilaan luokan parhaimmat oppilaat. Aineenopettaja sen sijaan jää taistelemaan suuren tuen tarpeellisten massan kanssa. Kuka huoltaja haluaisi huippulukioon pyrkivän nuorensa opettajaksi oppiainetta taitamattoman?
Onneksi osalla erityisopettajista on aineenopettajan tausta. Tällöin yhdistyy tietotaito oppimisen ongelmista ja niiden ratkaisuista vankkaan oppiaineosaamiseen. Silloin voi kehittää metodiikkaa, materiaaleja ja toimintatapoja, joka aidosti palvelevat oppimista.
Erityisopettajat tarvitsisivat yläkouluissa mielestäni ehdottomasti peruskoulutuksessaan ainakin äidinkielen, kielten ja matematiikan opintoja. Isommissa yläkouluissa voisivat erityisopettajat toimia vahvuuksiensa mukaan eri oppiaineiden tunneilla ja rekrytoinneissa tulisi myös huomioida oppiaineosaamisprofiili.
ERITYISOPETUSTA TOIMIVAMMAKSI YLÄKOULUISSA
Tuen uudistuksen myötä monet erityisopettajat kokevat olevansa yhä enemmän konsultteja. Mitä konsultoinnilla tarkoitetaan, jää hämäräksi. Jos erityisopetuksen uudet vaatteet ovat suursmurffin, joka pomottelee opettajia, mennään pieleen.
Opetustyössä autonomia on keskeinen voimavaratekijä, erityisesti aineenopetuksessa. Neuvojen jakeleminen ei myös yhtään helpota haastavia tilanteita oppitunneilla. Se jättää aineenopettajan yksin tuen tarpeellisten oppilaiden lauman kanssa, vaikka juuri tuota taakkaa tulisi jakaa.
Tukiuudistuksen jalkautuksessa OPH:n koulutuksissa peräänkuulutettiin, että uutta toimintakulttuuria on rakennettava yhdessä kaikkien opettajien kanssa keskustellen. Tämän ymmärrän tasa-arvoisuudeksi. Ei niin, että väkisin väännetään uusia toimintatapoja sanelupolitiikalla.
Siispä lähtökohdaksi tulisi ottaa yhteistyö aineenopettajien kanssa. Erityisopettajan tuki on myös aineenopettajan tuki: kun erityisopettaja ottaa vastuuta osasta ryhmää, vapautuu aineenopettajan voimavaroja. Kaikkien oppilaiden etu on jaksavampi opettaja, ja se edellyttää, että aineenopettaja saa tarvitsemaansa apua haastavan ryhmän kanssa.
Inkluusio nähdään keskeisenä tasa-arvon elementtinä kouluissa. Resurssoituna ja kaikkia osapuolia kuunnellen toteutettuna se on sitä. Jos kuitenkin opetusta toteutetaan tuen tarpeellinen nuori edellä, se polkee suuren tavallisoppilasenemmistön oikeuksia saada opetusta ja kokea koulu turvalliseksi.
Tuen uudistus ei tunnu huomioivan, että monien oppilaiden oppimisongelmat ovat monitahoisia haastekimppuja, joissa oppiaineen vaikeudet ovat vain pieni osa. Inkluusio ei ole hokkus -pokkus -ratkaisu, vaan sillä on rajansa – varsinkin käytösongelmissa.
Välillä eri tila ja pieni ryhmä on vaikeuksien keskellä olevan oma toive tai etu. Tasa-arvoinen kohtelu ei tarkoita kaikkien kaiken aikaa samanlaista kohtelua. Samoin oppilailla, tukea tarvitsevillakin, ei ole vain oikeuksia, vaan velvollisuus käyttäytyä asiallisesti ja antaa työrauha. Jos käytös pahasti sakkaa, eikö silloin ole jäähyn paikka toisessa tilassa jo siksi, että opitaan syitä ja seurauksia?
Erityisopettajan toimenkuva tuntuu laajenevan. Kenties opetusvelvollisuutta pitäisi alentaa. Jospa paras ratkaisu olisi kokonaistyöaika: silloin muut tehtävät eivät menisi opetuksen päälle ja voisi reagoida nopeasti ja joustavasti erilaisiin tuen tarpeisiin.
Jos vanhat hyväksi havaitut oppilaiden tukikeinot tylysti hylätään ja aineenopettajien ääntä tuen suunnittelussa ei kuunnella kunnolla, erityisopetuksen uudet vaatteet ovat samat kuin keisarin uudet vaatteet. Toivottavasti tämä tapahtuu vain sadussa.