Kauan sitten puritaaninen eduskunta saattoi Suomen koulut kännykkäkieltolain aikaan. Kännyköiden haittavaikutukset olivat käyneet yhteiskunnalle kestämättömiksi, joten muita vaihtoehtoja ei nähty.
Erillisluparuuhkat uuvuttivat opettajat
Koska lakiin jäivät porsaanrei’iksi terveydelliset ja opetukselliset syyt kännykän käyttöön oppitunneilla, läkähtyivät opettajat kännykkälupa-anomuksiin. Kännyköitä tarvittiin muistuttajiksi lääkkeisiin, lääkäreihin, terapioihin niin paljon, että kouluterveydenhoitajat huolestuivat oppilaiden terveyden huononemisesta, vaikka lailla tähdättiin parempaan vointiin.
Huoltajat anoivat myös ahkerasti lupia opiskelun tukemiseen. Kännykkää tarvittiin mm. läksyjen, oikeiden vastausten ja muistiinpanojen kuvaamiseen. Myös sanakirjojen, kääntäjien, laskinten, äänikirjojen ja muistiinpanosovellusten käyttö katsottiin välttämättömäksi. Kaverin kanssa chattaaminen, oppimispelit ja Wilman seuraaminen nähtiin oleellisiksi kännykkätarpeeksi.
Kännykkävatsa uudeksi kansantaudiksi
Kännykkäkieltolain aikaan oppilaat alkoivat pyrkiä oppitunneilta jatkuvasti vessaan. Kouluissa tutkittiin ruokamyrkytyksiä, mutta lopetettiin vessatarpeiden alkaessa jo aamutuimaan. Arveltiin myös oppilaiden ahdistuvan tiukkapipoisten opettajien tunneilla, mutta rentojenkin opettajien tunneilta poistumisen jälkeen mysteeri siirrettiin poliisitutkintaan.
Patologisen epäluuloisten äidinkielenopettajien vihjeen avulla poliisin tekninen osasto sai selville, että vessat toimivat kännyköiden salakapakkana. Oppilailla oli taskumattina ykköskännykkä vaatteiden uumenissa ja kakkonen luokan parkissa. Niinpä kännykkämyyjät käärivät tuohta.
Vieroitusoireet tukahduttivat koulutyön
Kännykkäparkki nostatti addiktoituneet käyttäjät vastarintaan. Se saattoi psykomotoriseen kiihtymystilaan, jossa kauno- ja rumapuheisesti yritettiin välttää kännykän siirto taskusta ope-pöydän laatikkoon. Osa pakeni tunneilta kännykkäänsä kuin unilelua varjellen.
Keskivertokäyttäjä sai oppitunnin aikana sydämen tykyttelyä, kun päälle kävi FOMO: entäs jos jään paitsi uusimmista kuvista, videoista. Oppilas ahdistui, ajatus harhautui oppitunnin asioista. Kännykättömät sormet alkoivat vapista ja pakkoliikkeillä.
Lopputunnista mielissä kangasti vain kännykkä. Joko oppilas lamaantui kuin nääntynyt aavikolla tai kävi levottomaksi kuin aropupu. Kännykänhimo ajoi inttämään tunnin loppua aiemmin – jopa aggressioon asti. Lähtöluvan kaikuessa oppilaita loukkaantui hillittömissä kännyköiden parkkinoutosähinöissä.
Kotikäyttö villiintyi
Koska koulu oli ottanut kopin kännykän käytön rajoittamisessa, katsoivat vanhemmat kännykkäkasvatuksen suoritetuksi. Täytyihän oppilaan saada rentoutua ja olla vapaasti. Olihan päivä tehokkaasti koulussa rankkaa oppimistyötä tehty.
Kotona patoutunut kännykän käyttötarve ryöpsähti tuntikausien syväuppoutumiseksi internetin ihmemaailmaan. Jäi ruokailu, hävisi uni ja kaikkosivat kotitehtävät. Koiraa ei pissatettu, roskapussia viety, huonetta siivottu ja mummolle soitettu.
Kännykkäkieltolain loppu
Pitkällisten yleisönosastokirjoitusryöppyjen ja somemyrskyjen jälkeen lakiturhake saatiin kumottua. Eihän kielloilla saada mitään sisäsyntyistä hyvää aikaisiksi. Autoritäärisyys johtaa vain kapinaan ja ylilyönteihin. Oppilaat eivät opi itsesäätelyä kurilla, vaan lempeillä kehotuksilla.
Kännykkäkieltolain aikaan ei koskaan palata, sillä nykytutkimuksen mukaan ei ole olemassa kännykkäriippuvuutta, vaan kännykän fiksua ja tyhmää käyttöä. Koulun velvoitteeksi annettiin uuskännykkälaissa kännykän viisaan käytön opettaminen.
Lopusta huolehtii evoluutio: vain fiksut kännykänkäyttäjät lisääntyvät ja tyhmät vajoavat riippuvuuden yksinäisyysnieluun kadoten kartalta.