Tekoäly tulee kouluun ja ravistelee sitä perustuksia myöten. Kun valmiita vastauksia saa sekunneissa netistä, mikä silloin on opettajan, oppimateriaalin ja opiskelijan rooli? Turbulenssin keskellä yksi on varmaa: oppimisen peruslainalaisuudet eivät muutu, mutta opetustyö saa uusia vivahteita.
Tekoäly vaikuttaa erityisesti ns. lukuaineiden opiskeluun. Niissä menestyminen edellyttää ison tekstimassan omaksumista ja usein soveltavien kirjallisten töiden sorvaamista. Niinpä tekoälyn koulumuutosten eturintamaan joutuu äidinkieli, jonka ytimenä on luku- ja kirjoitusto.
HYPETYSTÄ JA DEMONISOINTIA
Digiloikan tavoin tekoälyyn suhtautuminen vaikuttaa vahvasti polarisoituneelta: joko ylistetään hyötyjä loputtomiin tai halveksutaan käyttäjiä kopioija-luusereiksi. Juupas-eipäs -kiistelyn sijaan kannattaisi kiinnittää turvavyöt ja valmistautua tekoälymaailmaan.
Varautumista kuitenkin haittaa tekoälytietojen hajanaisuus ja nopea muuttuminen. Ajantasaista, luotettavaa ja opettajaa hyödyttävää tietoa on työläs haalia. Joko sukelletaan heti syvään päätyyn nettinörttien maailmaan tai väännetään rautalangasta geneerisiä tekoälyn perustietoja.
Jos näkee tekoälyn vain omaa työtään helpottavana opetuksen ja oppimisen kehittäjänä, on taatusti innoissaan. Saa mainion työkalun, joka säästää aikaa ja piristää työtä.
Jos sen sijaan tekee työtään vastuullisesti opetussuunnitelman, lait ja opiskelijan parhaan muistaen, alkaa päätä helposti kivistää. Opetushallituksen laatimissa tekoälysuosituksissa velvoitteita satelee opettajalle roppakaupalla tekoälyn käytön avoimuudesta oppilaiden tietoturvaan.
Joka tapauksessa tekoälyloikka tarkoittaa opettajille isoa lisätyötä: kokonainen uusi työkalusto on otettava haltuun – tahtoo tai ei. Toivottavasti digiloikkauksesta on sen verran opittu, ettei kuvitella opettamisen ja opiskelun työnä katoavan, koska tekoäly tulee kouluun kaikkivoipana sampona.
TEKNISESTÄ APUVÄLINEESTÄ OPPIMATERIAALITEHTAILUUN
Tekoälyn avulla opettaja astuu oppimateriaalin luomisen eldoradoon. Kone syöttää liukuhihnalta tehtäviä, jopa koekysymyksiä kuvitusten kera. Pienellä vaivalla – jos nopeasti itse oppii ja jaksaa- saa eriyttäviä tehtäviä, tiivistelmiä, havainnollistusmateriaalia.
Haasteita tulee kuitenkin nopeasti, kun opetettava asia vaikeutuu. Aikaa tuhraantuu korjaamiseen. Herää myös kysymys, millainen on oppimateriaalitulevaisuus: Oletetaanko jatkossa, että opettajat automaattisesti tekevät tarvittavat materiaalit ilmaislisähommana? Lisätäänkö oppilaiden eriyttämistä, koska kuvitellaan se tekoälyn avulla hokkus-pokkushelpoksi ja -nopeaksi?
Myös tekijänoikeuskysymykset on huomioitava. Jos tekoäly osaa laatia tehtäviä, sille on syötetty tietoja ja tehtäviä. Niinpä jonkun toisen työn hedelmiä poimitaan tekoälyä käyttäessä ilmaiseksi. Laittaako tekoäly opettajan tekoälyn avulla luomat tehtävät myös uusjakoon – korvauksetta?
Tällä hetkellä tekoälymaailma on villi viidakko, jossa temmelletään vapaasti. Silti Opetushallitus määrää opettajat opettamaan ns. tekoälylukutaitoa, jolla tarkoitetaan mm. kykyä ymmärtää tekoälyteknologian toimintaa, arvioida niiden tuottaman tiedon luotettavuutta, vaikutuksia ja eettisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia.
Kuka, missä, milloin sen tekee ja millä tiedoilla? Tekoälylukutaidossa on aikuisillekin haastetta, saati keskenkasvuisille, joiden perusluku– ja kirjoitustaitokin kangertelee pahasti. Toivottavasti tekoälyopetukseen osallistetaan ja koulitaan koko opettajakunta, ennen kuin tekoäly tulee kouluun rengin sijasta isännäksi.
PLAGIOINNISTA OPISKELUTUKEEN
Koulukolikon toisella puolella ovat oppilaat. He ovat jo omaksuneet tekoälyn käytön opiskeluvaivojen säästäjänä. Enää ei tarvitse kopioida Wikipediaa, vaan saa valmiita muotoiltuja vastauksia tehtäviin. Miksi siis lukea oppikirjaa tai vaivautua itse miettimään?
Edellisestä tekoälypostauksestani on vuosi . Silloin tekoäly teki naurettavan kömpelöitä tekstejä. Nyt tekstilajiin kuin tekstilajiin saa hyvin yksinkertaisella promptilla hyviä tekstipätkiä. Pelottavinta on, että en kielen ammattilaisena pystyisi sanomaan niitä tekoälytekeleiksi!
Monien loistoasiantuntijoiden, kuten Esa Riutan, opastukset tekoälyn käytön tunnistukseen eivät auta kuin räikeissä tapauksissa. Rikolliset liihottavat aina askeleen verran edellä. Opettajat ovat melko aseettomia – voimattoman turhautuneita – pakollisessa plagiaattipoliisin hommassaan, koska eivät voi yleensä todistaa näkyvääkään käyttöä.
Tekoälyn käytön yleisyydestä kielii esimerkiksi googlehaku ”Valmis essee netistä”. Jo ensimmäisellä hakutulossivulla ohjataan ilmaisen Smodin -esseekirjoittajan pariin, joka osaa ”humanisoida” esseen plagiaattiohjelmien tunnistamattomaksi. Samoin löytyy linkki ”Miten saada ChatGPT kirjoittamaan essee?” Mitäpä mahtaa löytyä Tiktokista ja muista nuorten suosikkisomeista?
Toki edistyneemmille opiskelijoille tekoäly voi olla huikea apuväline. Jo lukiolainen hyötyisi tiivistelmistä, oppimista testaavista kysymyksistä, käännöksistä ja kielenhuollosta, joiden pariin Aalto-yliopiston ohjeet kannustavat.
Jyväskylän yliopiston ohjeistuksessa tekoälyn käyttö nähdään lähtökohtaisesti sallittuna, mutta siitä on avoimesti ilmoitettava, vaikka se olisi vain tuki ideoinnissa, jäsentelyssä tai kielen korjailussa ja sujuvoittamisessa. Suoran kopioinnin sijaan tekoäly nähdään raakamateriaalina, jota opiskelija muokkaa.
Ongelman ytimenä näen sen, miten saadaan tekoälyapulainen ikätasoisesti ja oppiainekohtaisesti oikeanlaiseen käyttöön. Eihän kukaan alakoululaisellekaan anna laskukonetta käteen, vaan peruslaskutoimituksia opetellaan ihan omilla aivoilla, paperilla ja kynällä.
ÄIDINKIELEN ERITYISHAASTEET TEKOÄLYN KÄYTÖSSÄ
Tekoäly on vertaansa vailla oleva kielinikkari, joka voi toimia taitavalle kirjoittajalle mainiona näkökulmien rikastajana, ideoijana, tekstin sujuvoittajana ja tiivistäjänä. Toisin on luku- ja kirjoitustaitojen oppimisen perustaipaleella olevilla, peruskoulun ja lukion äidinkielen opiskelijoilla. Heidän pitäisi itse oppia lukemaan ja kirjoittamaan eikä teetättää hommaa koneella.
Kehittynyt lukutaito tarkoittaa mm. sitä, että osaa poimia tekstistä oleellisen, hahmottaa tekstikokonaisuuden, osaa arvioida, vertailla, tiivistää, kuvailla ja tehdä päätelmiä. Yksinkertaistettuna äidinkieli opettaa ajattelemaan sen sijaan, että opeteltaisiin tekstissä oleva asiasisältö koetta varten.
Kirjoitustaito lähtee itseilmaisusta, omien – ei toisilta kopioituen – ajatusten sanoittamisesta. Vähitellen siinä kehitytään samalla ajattelulinjastolla kuin lukutaidossa: opitaan perustelemaan, havainnollistamaan, vaikuttamaan, käyttämään erilaisissa tarkoituksissa erilaisia kielellisiä keinoja. Oikeankirjoitus, lause- ja sanataju sekä tekstin tyyli- ja rakenneosaaminen kehittyvät vain itse tehden.
Tekoälyn ns. ”raakateksti” saattaa kypsymättömästä kirjoittajasta tuntua mainiolta, vaikka olisi hyvin latteaa. Pahempaa on kuitenkin se, että tekoälyideointi rajaa ja torppaa oman ajattelun. Moni ei myös ymmärrä, että raakatekstin muokkaaminen vaatii todella hyvää luku- ja kirjoitustaitoa ja ison työn. Se ei ole esseen tekemistä harjoittelevan kirjoittelijataimen juttu.
Oikeinkirjoituksen korjailusta en sen sijaan olisi niin huolissani. Se on vain tekninen asia, johon tekoäly mielestäni sopii mainiosti. Samoin soisin tekoälyä käytettävän sopivien sanojen etsimiseen ja tietojen paikkansa pitävyyden tarkistamiseen. Valmiin sisällön tai sisältörungon luomiseen pitäisi kuitenkin saada stoppi.
Äidinkielen tekstien tuottamiseen tarvittaisiin jo peruskoulussa suljettu oppimisympäristö, jossa oppilas ei pääse nettiin, jotta tekoälyn käyttö saataisiin suitsittua jo varhaisvaiheessa. Samoin kotona loppuun kirjoitukset ja täyskotiesseet tai -esitelmät ovat aikansa eläneet, kun tekoäly tulee kouluun.
TEHTÄVÄTYYPPEJÄ TEKOÄLYLLISEEN KOULUUN
Somessa peräänkuulutetaan koulun muuttumista ja sopeutumista tekoälyaikaan. Monet opetusalan ulkopuoliset näkevät ratkaisun tekoälyn käytön estoon yksinkertaisena: modernisoidaan vihdoinkin kivikautiset tehtävät.
Osittain ei-opettajat ovat oikeassa, mutta ei kaikkia opetustehtäviä voi ja ole tarkoituksenmukaista muuttaa. Monesti tekoälyä väistävät tehtävät voivat muodostua oppilaille haastaviksi, koska ovat liian soveltavia tai kielellisesti vaativia. Pitää olla myös helpompia perustietotasoa mittaavia tehtäviä. Myös opettajan uupuu korjaustaakan alle, jos kaikki arvioitava on hidasta ja hankalaa.
Vanhalla ja kokeneella opettajalla on kuitenkin takataskussa jo monta kikkaa hamasta digiloikkauksesta asti. Vilppiä on aina tehty – muodot vain muuttuvat.
Yksi peruslähtökohta on tarkan tehtävänannon tekeminen. Kun luettelee ja määrää vielä järjestykseen asiat, jotka esitelmässä, projektityössä tai tekstissä tulee olla, kopiointi muuttuu huomattavan paljon hankalammaksi.
Esimerkiksi kirja-arvostelussa määrää kappaleiden sisällöt, vaatii perustelut kirjasta löytyvillä esimerkeillä ja pyytää vertailemaan toiseen teokseen. Kuvauksessa ohjeistaa rakentamaan kappalejaon aisteittain ja rajaa kirjoittamaan vain 3 havaintoa kappaleessa. Esseen opettelija puolestaan kirjoittaa vuorokappaleittain asian hyviä ja huonoja puolia.
Toinen kirjallisten töiden plagionnin estäjä on opettajan valvonnassa suunnitelman rakentaminen ennen kirjoittamista ja sen noudattaminen myös. Dispositiossa on siis oltava ainakin alaotsikoittainen hahmotelma sisällöstä.
Kolmanneksi tehtävässä käytettävät lähteet voi määrätä tai antaa vain paperina. Kun vielä vaatii, että lähteeseen pitää osata nimellä viitata kirjoittamassaa tekstissä tai diassa, plagiointi käy hankalaksi. Erittäin opettavaisia tehtäviä ovat myös kahden paperilla olevan aineiston vertailut sekä tekstistä kysymysten ja tiivistelmien laatimiset.
Neljänneksi omaan elämään liittyvien havainnollistavien esimerkkien, sovellusten keksiminen on mainiota omien aivojen käyttöä. Tiedon latelun sijaan joutuukin luetun pohjalta itse prosessoimaan ja perustelemaan ajatuksiaan esimerkiksi ohjatussa oppimis- tai lukupäiväkirjassa.
Viidenneksi luovat, eläytyvät tehtävät pakottavat oman tekstin tuottoon. Esimerkiksi uutisjutun teko itse haastatellen, selostuksen tekeminen itse tehdystä työstä tai arvostelu omasta uudesta tuotteesta kehittävät. Samoin tietoa voi kirjoituttaa runomitassa, dialogina, kuvauksena, tarinana, postauksena, mainoksena, videona, ohjeena, jne.
Tekoäly tulee kouluun ja kouluväki oppii elämään sen kanssa. Ettei tekoäly kurjistaisi koulua, tarvittaisiin pikaisesti kouluarjen tasolle laskeutuvia ohjeita päättäjiltä sekä koulutusta ja teknisiä apuneuvoja tekoälyasiantuntijoilta. Ja tämä tulisi vielä tehdä ylhäältäpäin sanelun sijaan opettajalähtöisesti, opettajien tarpeita ja toiveita ensin kuunnellen.