Koulu-uutisissa palstatilan vievät ääripäiden oppilaat, jotka tallovat jalkoihinsa tavallisen oppilaan oikeudet. Polarisaatio loistavien ja heikkojen oppilaiden välillä kasvaa. Media peräänkuuluttaa vuoroin heikkojen, vuoroin lahjakkuuksien huomioimista. Tasa-arvon kärkimaassa ihmetyttää, miksi kukaan ei nouse barrikadille tavallisten oppilaiden oikeuksien puolesta.
Tavalliset oppilaat ovat koulujen suurin oppilasmassa, josta tulee yhteiskunnan suurin työntekijä- ja toimijamassa. He hoitavat koulunsa ja työnsä enemmälti mukisematta; sijoittuvat elämän ja koulun Gaussin käyrällä isoimpaan keskimöykkyyn. Ilman tukea ja suitsutusta he tekevät velvollisuutensa kohtuullisesti. Miksi heidän oikeutensa eivät silti toteudu?
OIKEUS TURVALLISUUTEEN JA TYÖRAUHAAN
Oppilaan perusoikeuksiin kuuluu OPH: n mukaan turvallinen opiskeluympäristö. Kuitenkin levoton ja uhmakkaan rajaton käytös kouluissa yleistyy. Sosioemotionaaliset haasteet ovat arkipäivää oppilasryhmissä. Osin tämä johtuu integraatiosta, jonka vuoksi vahvaa tukea tarvitsevat käytöshaasteisetkin täytyy pitää samassa ryhmässä.
Keskiverto-oppilaan opiskelutila ei näin ollen ole fyysisesti eikä usein psyykkisestikään turvallinen. On meteliä, kiusaamista, nujakointia, raivoamista, ilkivaltaa, tunneilta karkaamista. Jo yksittäinen oppilas rajuoireisena pelottaa vielä teini-ikäisiäkin luokkakavereita. Puhumattakaan miten täysin muutamien holtiton käytös voi tuhota työrauhan, joka on keskeinen osa turvallisuutta.
Opettajille ratkaisuksi tarjotaan koulutuksia haasteellisten oppilaiden erityistarpeiden huomioimisesta. Vaaditaan sosiaali- ja terveyspuolen ammattilaisten osaamista, vaikka he tekevät töitä yksilön kanssa, mutta opettaja on vastuussa koko ryhmän hyvinvoinnista, kasvatuksesta ja opetuksesta. Samoin erityisopettajuutta, opetuksen eriyttämistä räätälöiden edellytetään kaikilta palkattomana lisätyönä, vaikka se on haastavaa aineenopetuspuolella.
Yksi tai kaksikaan ammattikasvattajaa ei pysty ilman taikasauvaa luomaan rauhallista työympäristöä ja turvallisuuden tunnetta, mikäli haasteelliset oppilaat eivät normaalikeinoin asetu. Tuntuu unohtuvan, että koulu ei ole hoito- vaan oppilaitos, jossa tavallisen oppilaan oikeudet oppia tulisi taata.
OIKEUS SAADA OPETUSTA
Perusopetuslain 30 § sanoo, että oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta. Mikä on totuus? Monissa tilanteissa tavallisen oppilaan opetus tarkoittaa käytännössä itseopiskelua tehtäviä tehden. Opettajan aika menee erityishuomiota tarvitsevien ja hakevien oppilaiden parissa.
Onko oikein, että integraatio toteutetaan siten, että normioppilas sysätään puuhailemaan yksin? Olen lukenut useita juttuja, joissa toistuu sama opettajan viesti: muut oppilaat vain työllistetään jollakin tavalla oppitunniksi, jotta opettaja voi keskittyä haasteellisten oppilaiden tukemiseen.
Mielestäni opettajan tehtävältä putoaa pohja pois, jos se on suurimmaksi osaksi vain tehtävien jakoa. Siihen ei tarvita koulusta ja se on pitkälti opetuksen ulkoistamista; itseohjautuvuutta, johon vielä teini-ikäisetkin vain hennosti kykenevät.
Opettajan selitykset, neuvonta, apukikat, ohjaus, tarkistus, korjaus, mallinnus, teorian konkretisointi, oleellisen suodatus kuuluvat kaikille oppilaille. Parjattu frontaaliopetus on osa opettajan työtä opetuskeskusteluineen. Jos oppiminen olisi niin helppoa, että oppikirjan tehtäviä tehden ja itsekseen lukien asiat sujahtaisivat päähän, opettajan ammatti olisi kuollut.
Äidinkielenopettajana minun täytyy näyttää oppilaille malleja teksteistä, analysoida niitä keskustellen, jotta oppilaat käsittäisivät asian. Samoin tehtävien vastauksia pitää selittää, koska muuten ei oppisi, miksi oma vastaus on pielessä. Luku- ja kirjoitustaito eivät kehity vain yksin tekemällä, vaan tarvitaan opettamista.
OIKEUS TULLA NÄHDYKSI
Ihmisen psyykkisiin perustarpeisiin kuuluu kokemus nähdyksi tulemisesta, välittämisestä. Jarkko Rantasen KYARHEM-mallin mukaan kaikkien ihmisten perustarpeisiin kuuluu mm. olla huomattu, arvostettu. Kuinka tämä toteutuu, jos opettajan rajallinen aika valuu muutamille?
Kuinka monesta normioppilaasta tulee Tove Janssonin näkymätön Ninni, joka kaltoinkohtelun vuoksi vaikeni ja sulautui tapettiin? Kunnon oppilas on luokassa huomaamaton osa harmaata massaa. Kiltti ei pyydä eikä saa mitään. Silti juuri hän kannattelee tuntitilannetta hoitamalla oman tonttinsa numeroa tekemättä.
Monilla ”ninneys” alkaa jo päiväkodista ja jatkuu halki kouluvuosien. Opettajilla ei ole ajan lisäksi usein voimavaroja suoda keskiverto-oppilaalle kunnon tsemppiä. Levollinen hymy, kuuntelu, muuten vaan jutustelu jäävät arkikarusellin alle. Jopa perheissä ongelmattoman lapsen tarpeet jäävät syrjään, jos muilla on haasteita. Kuinka paljon enemmän näin tapahtuu isoissa ryhmissä?
Mitä tämä tekee lapsen ja nuoren itsetunnolle? Millaiseksi muodostuu käsitys omien näkemysten kiinnostavuudesta, omasta arvosta, omista lahjoista? Miten kasvaa rohkeus, uskallus toimia omaa parastaan ajatellen?
Tavallisen oppilaan oikeudet kääntyvät velvollisuudeksi sietää ja ymmärtää. Jossakin määrin näin on oikein toimia. Jos tilanteet jatkuvat velvollisuuskeskeisinä, se nakertaa oikeudenmukaisen tunnetta. Kokemus reilusta kohtelusta on myös yksi ihmisen syvällä oleva perustarve.
OIKEUS SAAVUTTAA OMA POTENTIAALI
Koulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa määrätään toimimaan ketään syrjimättä. Yleensä se nähdään vähemmistöjen oikeuksien puolustamisena. Eikö yhdenvertainen, tasa-arvoinen kohtelu koske kaikkia?
OPH:n ohjeistuksen mukaan tasoarvosuunnitelmassa tulee erityisesti kiinnittää huomiota mm. opetusjärjestelyihin, oppimiseroihin ja arviointiin. Näin ollen opetusjärjestelyjen tulisi olla myös tavallisen oppilaan oppimista tukevia, auttaa keskivertoa tekemään parempaa tulosta ja antaa mahdollisuus myös hänen jatkuvan osaamisensa arviointiin.
Kuinka tasa-arvo toteutuu, jos tuntitilanteissa huomiovinouma on jatkuvaa, opetus on kortilla ja työrauha ulkona? On puppua olettaa, että keskiverto-oppilas huonoissa olosuhteissa voisi päästä parhaaseensa. Häiriöiden ja opetuksen niukkuuden lisäksi katoaa helposti motivaatio, koska niin usein on jo jäänyt syrjään.
Tilanteesta vakavan tekee perusopetuslaki pykälän 30 tekstissä. Siinä määrätään muodostamaan opetusryhmät siten, että opetussuunnitelman tavoitteet voidaan saavuttaa. Merkilliseltä tuntuu, että se onnistui isoissa ryhmissä, joissa on nykypäivänä ainakin ¼ huomattavan paljon kirjattua tukea tarvitsevia oppilaita ja sen lisäksi muita sosioemotionaalisia haasteita.
Ratkaisuna luokkiin tulvii aikuisia lisää: ohjaajia, erityisopettajia, resurssiopettajia. Mitä he tekevät ryhmässä? Ohjaavat haasteellisia oppilaita yhdessä opettajan kanssa. Vaikka tilanne osin helpottaa, mekkalaa ja säätämistä luokassa riittää. Miksi on niin mahdoton ajatus, että tavallisen oppilaan oikeudet voisi joskus toteuttaa siten, että normioppijat saisivat oman opettajan opetusta jakamattoman huomion kera?
Tragikoomisinta pitkän työuran tehneelle opettajalle tilanteessa on, että juuri keskiverto-oppilaiden osaamista opettaja pystyisi parhaiten kohentamaan, jos siis saisi opettaa heitä. Keskiverrot nostavat numeroitaan tuen avulla näkyvästi. Moniongelmaiset, heikot oppilaat sen sijaan suoriutuvat rimaa hipoen, vaikka mitä tekisi. Samoin kiitettävät oppilaat halutessaan voivat ottaa haasteita omatoimisesti lisäämällä tehtävämäärää ja tekemällä haastavampia tehtäviä.
OPETUS YKSILLÄ, KOULU KAIKILLA
Tavalliset oppilaat ovat koulussa kuin Orwellin maatilan hevoset, jotka puskivat yhä ahkerammin töitä ankarissa oloissa sikojen loikoillessa hyvissä oloissa – ja ennen kaikkea vallanpitäjinä. Kärjistettyä, mutta kuitenkin totuutta sisältävää.
Tavallinen oppilas jää yleensä paitsi palkinnoista, stipendeistä. Hän ei saa lämmintä kättä kummoisempaa kiitosta siitä, että hoitaa koulun, kuten POL 35 § velvoittaa: ”Tekee työnsä tunnollisesti ja käyttäytyy asiallisesti.” Nimittäin kehu- ja positiiviset merkinnät Wilmassakin kertyvät ylimitoitetusti huonoa touhua parantaville ja superoppilaille.
Mikä neuvoksi? Valitse seuraavista: 1. Tavalliset oppilaat lakkoon ja kapinaan. 2. Tavallisten oppilaiden vanhemmat barrikadeille. 3. Tavallisten oppilaiden oikeudet kuntoon. 4. Oma ratkaisu.